TOIPILASHEVONEN

Pakollinen karsinassa olo on hevoselle usein suuri muutos. Luonto on suunnitellut hevosen, kuten muutkin laiduntavat laumaeläimet, jatkuvaan liikkeeseen. Toipilasajan rajoittuneet liikkumismahdollisuudet tulevat yleensä yllätyksenä, samoin kuin onnettomuuden tai rakennevian vaatima leikkauskin. Huippukuntoiselle, energiapitoisella ruokavaliolla olevalle kilpahevoselle tällainen muutos voi olla hyvin suuri.

Yleisimmät toipilashevosten ongelmat liittyvät ruoansulatushäiriöihin, mikä liittyy usein paksusuolen toimintaan. Esimerkiksi antibiootit voivat häiritä paksusuolen mikroflooraa. Penisilliinikuurilla olevan hevosen tulisi saada samalla mikroflooran normaalia toimintaa tukevaa ravintoainetta - kuten rehuhiivaa - tai jotain markkinoilla olevaa, tarkoitukseen suunniteltua lisäravinnetta.

Mikäli kyseessä epäillään olevan ruoansulatukseen liittyvä pitkäkestoisempi häiriö (hevosen paino laskee, ulosteen haju ja ulkonäkö poikkeaa tavallisesta), voi tämä johtua suoliston mikroflooran häiriöstä. Joissain tapauksissa bakteerikasvuston on annettava uusiutua. Kuten aina, suolistontoimintaa tuetaan kasvikuiduista koostuvalla ruokavaliolla. Toipilashevosen on saatava olkea, josta se saa kuituja jolloin toipuminen alkaa. Annettavan väkirehun on myös oltava kuitupitoista eikä se saa sisältää liikaa energiaa. Lisäksi tärkkelyspitoisen rehun osuutta on pienenettävä, sillä se heikentää suolistontoimintaa.

Myös nesteen saatavuus on hyvin tärkeää. Hevonen juotetaan astiasta, sillä sen saamaa veden määrää on kontrolloitava. Vastikään operoiduilla hevosilla on usein kipuja ja ne juovat siksi tai oudon ympäristön vuoksi liian vähän. On myös tavallista, että toipilashevonen järkyttyy tai häiriintyy jäädessään yksin talliin muiden hevosten päästessä ulos. Tämäkin vaikuttaa sen ruoka- ja juomahalukkuuteen.

Liiallisen tärkkelyksen välttämisen tärkeyttä on käsitelty jo aiemmissa luvuissa. Kaura sisältää runsaasti sekä energiaa että tärkkelystä, minkä vuoksi se ei sovellu toipilasrehuksi. Toipilashevosen energiansaantia tulisi pikemminkin pyrkiä ruokinnallisesti hillitsemään. Toipilasrehu ei siis saisi sisältää kauraa, mutta siinä tulisi silti olla lihastoimintoja ja kudosten uusiutumista edesauttavaa, korkealaatuista valkuaista. Valkuaisen saanti on erityisen tärkeää, etenkin, jos toipilashevonen on vielä kasvuiässä. Toipilashevonen tarvitsee myös kivennäisaineita sekä vitamiineja saman verran kuin terve yksilö. Myös nämä sisältyvät hyvään toipilasrehuun, sillä pitkään jatkuva karsinassa olo voi saada hevosen nirsoksi. Tällöin se ei välttämättä suostu syömään lisänä tarjottavia, huonommin maistuvia ravintoaineita. Hevosen ruokahalun lisäämiseksi toipilasrehun on siis oltava myös hyvin maistuvaa.