KASVAVA NUORI HEVONEN

Oikein toteutettu ruokinta on yksi hevoskasvatuksen peruspilareista - ja siksi kasvattajille tärkeä kilpailuvaltti. Nuoren, kasvavan hevosen ruokkiminen sen tarpeiden mukaisesti vaatii sekä taitoa että tunnetta. Tässä osiossa käydään yleisellä tasolla läpi nuoren hevosen luuston kehittymistä ja tutustutaan hieman lähemmin harjoittamattoman, kasvavan hevosen ravinnollisiin tarpeisiin. Valmennuksessa olevien nuorten hevosten ruokinnasta on oma kappaleensa.

Luusto koostuu suurelta osin ns. kuolleesta kudoksesta. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei luusto kasva samalla tavoin kuin esim. lihaskudokset. Osassa luustoa kulkee verisuonia, joiden ympärillä on rengasmaisia soluja. Nämä turvaavat luun ravintoaineiden ja energian saannin. Ravinteiden välittämisprosessi on keskeytymätön, mutta vilkkaimmillaan se on hevosen luustonkehityksen aikana.

Nuorten hevosten luusto ei ole kaikilta osin umpiluuta. Osa siitä on yhä rustoa - ja nämä osat voivat kasvaa yhä sekä leveys- että pituussuunnassa. Näitä osia kutsutaan kasvualueiksi ja ne sijaitsevat pitkien putkiluiden päässä, paikoitellen jopa niiden alapuolisissa osissa. Kasvualueiden elävät solut järjestelevät rustomassaa siten, että muodostuu luuta. Tähän elimistö käyttää mm. kalsiumia ja fosforia. Kudokset kovettuvat ja muuttuvat kestäviksi. Tällaista luustonkehitystä tapahtuu vain nuorilla hevosilla. Kehityksen pituuteen vaikuttavat perinnölliset seikat, ruokinta sekä muut hevosen elinympäristön tekijät.

Hevosen kasvun päätyttyä luumassan elävät solut jatkavat luuston muovaamista kestämään siihen kohdistuvaa - esim. valmennuksen aikaansaamaa - rasitusta. Tämän vuoksi on tärkeää, että nuoret hevoset liikkuvat runsaasti ja monipuolisesti. Yhtä lailla on tärkeää, että hevonen saa ravinnosta luuston kehittämiseen tarvitsemansa ravintoaineet.

Yksi merkittävimmistä luuston kasvuhäiriöiden aiheuttajista nuorille hevosille on elimistön häiriintynyt kivennäistasapaino. Useimmiten syy tähän on fosforin puutos, joka johtuu siitä, että ravinnossa oleva fosfori on heikosti imeytyvää. Kalsiumin puutos on harvinaisempaa, sillä hevosen elimistö pystyy vastaanottamaan sitä hyvin. Kivennäisten yliannostus (yleensä kalsium tai sinkki) voi aiheuttaa monenlaisia luustonkasvun häiriöitä. Monissa hevoskasvatusmaissa kohdattua ongelmaa nuorten hevosten laidunaikaisesta kuparinpuutteesta ei Skandinaviassa ole tavattu.

Tasapaino ravintoaineiden saannissa on tärkeää, kun kasvatuksessa pyritään saamaan nuori hevonen varttumaan tasaisesti ja harmonisesti. Erityisen tärkeää tämä on energiansaannin kannalta.

Liiallisen energiansaannin riski on suuri sellaisten varsojen osalla, jotka eivät ole oppineet syömään kiinteää rehua ennen vieroitusta. Tällaisen varsan kasvu voi heikentyä sen erottua emästään. Kun se oppii syömään väkirehua, saa varsa kasvupyrähdyksen. Mikäli sen ravinto on tänä aikana kovin energiapitoista mutta valkuaisköyhää, varsan luuston laatu jää heikoksi. Näin voi käydä myös kesällä varsan siirtyessä ravinteikkaille laitumille yksipuolisen talviruokinnan jälkeen.

Oikein suunniteltu nuoren hevosen ruokinta edellyttää, että ruokkija tietää tarkalleen, millaisen määrän nuori hevonen tarvitsee ja saa kasvun ja yleisen hyvinvoinnin edellyttämiä ravintoaineita. Tämän vuoksi kaiken nuorelle, kasvavalle hevoselle tarjottavan ravinnon on oltava analysoitua tai sisällöltään yksilöityä.

Yhä useammin varsankasvatuksessa sovelletaan vapaata laidunkasvatusta. Tällä on hyvät puolensa, mutta myös riskinsä. Hyviä tuloksia kasvatuksesta haluava vapaakasvatus tuskin säästää työtä. Hevosen päivittäisestä tarkkailusta ei voi luopua. On myös osattava tulkita hevosten laumakäyttäytymistä, jotta varsan sopeutumista hevosten yhteisöön voidaan tarkkailla.

Tutkimukset osoittavat, että laumassa elävät hevoset käyttävät talliympäristössä olevia enemmän aikaa syömiseen. Lisäksi tiedetään, että hevonen pyrkii yleensä luontaisesti etsimään ravintoa maasta, kuten luonnonvaraiset laiduntavat laumaeläimet. Korkealle asetetut heinähäkit ja ruokinta-automaatit pakottavat hevosen syömään sille luonnottomassa asennossa.

Mitä useammin hevonen päivittäin syö, sitä vähemmän se käyttää suhteessa aikaa ruokailuunsa. Hevosen ravinnonkulutus seuraa tiettyä vuorokausikaavaa. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että useimmat hevoset eivät syö yöllä yhden ja kuuden välillä. Lisäksi tiedetään, että laumassa elävät hevoset nukkuvat enemmän kuin tallihevoset. Lauma luo turvallisuuden tunnetta - ja näin uni on häiriötöntä ja pitkäkestoista.

Myöhäissyksyllä ilmojen viilentyminen lisää laitumella olevien hevosten energian tarvetta. Koska hevosen aineenvaihdunta voi jossain määrin mukautua ylläpitämään kehon lämpötilaa, ei energiantarve kasva suorassa suhteessa lämpötilan alenemiseen. On kuitenkin olemassa kipuraja, jonka jälkeen hevosen elimistö ryhtyy purkamaan kudoksissa olevia energiavarantoja lämmön ylläpitämiseksi. Tätä kipurajaa kutsutaan kriittiseksi lämpötilarajaksi. Alkutalvesta tämä kriittinen raja on korkeampi kuin myöhemmin talvella. Yleensä +5 celsiusta pidetään talvikauden kriittisenä lämpötilarajana.

Kasvavan hevosen energiantarve kasvaa kylmässä ympäristössä erittäin voimakkaasti. Nyrkkisääntönä lasketaan, että hevonen tarvitsee 20% energialisäyksen jokaista viittä kriittisen rajan alle laskevaa lämpöastetta kohti.

Vapaasti laitumella olevien hevosten ruokinnassa on varmistettava se, että ne saavat oikean määrän valkuaista ja kivennäisiä ja että niiden energiansaanti on oikeassa suhteessa vallitsevaan lämpötilaan nähden. Laidunolojen ruokintaan soveltuvan väkirehun tulee sisältää tarvittavat kivennäiset. Koska useimmat kivennäislisät paakkuuntuvat herkästi isoiksi kakuiksi laitumella olevissa ruokinta-astioissa, laidunruokinnassa suositellaan käytettäväksi pelletöityä rehua, joka poistaa paakkuuntumisongelman.

Ravihevosten valmennus aloitetaan yleensä jo syksyllä runsaan vuoden ikäisenä. Niiden kasvu jatkuu edelleen, keskimäärin 36 kuukauden eli 3 vuoden ikään saakka. Ratsuhevosten valmennus aloitetaan myöhemmin, ja monissa tapauksissa niiden kasvu jatkuu kauemmin.

Useimpien nuorten hevosten perusvalmennus aloitetaan niiden vielä kasvaessa ja kehittyessä. Tämä on sikäli hyvä, että niiden luusto kehittyy kestämään myöhempiä kilpavalmennuksen rasituksia. Valmennettavien nuorten hevosten ruokinnassa on oltava erityisen tarkkana. Usein unohdetaan kasvavan hevosen erityistarpeet ja se ruokitaan aikuiselle hevoselle tarkoitetun ruokavalion mukaisesti.

Nuorella hevosella tarkoitetaan 6-36 kuukauden ikäistä hevosta (useimmat lämminverirodut). Kasvuvaiheet voidaan jakaa karkeasti neljään kehitysjaksoon:

Vaihe 0 on hevosen ensimmäiset 3-12 kuukautta. Hevosen kasvu on voimakkainta, ja noin 70% sen lopullisesta elopainosta kehittyy tänä aikana.

Vaihe 1 sisältää seuraavat 12-24 kuukautta, joina kasvu jatkuu vahvana. Joidenkin yksilöiden paino kasvaa tänä aikana jopa 0,5 kiloa päivässä. Monen hevosen perusvalmennus aloitetaan tämän vaiheen aikana.

Vaihe 2 ovat kuukaudet 24-30. Kasvuvauhti laantuu, elopaino lisääntyy noin 0,1 - 0,2 kg per päivä. Tänä aikana valmennusta usein tehostetaan ja moni ravi- ja laukkavalmentaja alkaa jo kilpaillakin hevosella.

Vaiheeseen 3 kuuluvat viimeiset 6 kuukautta, jonka päätteeksi hevonen saavuttaa 3 vuoden iän. Ääreisosien nivelrustot ovat täysin kehittyneet. Hevosen lihasmassa kasvaa.

Kuten todettua, kasvu voidaan jakaa neljään osaan - joista kussakin hevosen ravintotarpeet vaihtelevat. Kaikki ravintoaineet ovat tietenkin tärkeitä, mutta kasvuprosessin kannalta olennaisimpia ovat valkuaisaineet, kivennäiset sekä energialähteet - kuten rasva, kuidut ja hiilihydraatit. Valkuaisen pitää määrän lisäksi olla laadultaan sellaista, että nuori hevonen voi sitä tehokkaasti hyödyntää. Esimerkiksi kauran valkuainen on laadultaan keskinkertaista, kun taas maissin valkuainen on hevoselle huonosti soveltuvaa. Lehtirikas, hyvin muodostunut ja oikea-aikaisesti niitetty heinä tai muovitettu säilörehu on yleensä hyvä valkuaislähde.

Kivennäisainetasapainolla on suuri merkitys luuston laatuun. Häiriöt voivat heikentää vakavasti luuston tiheyttä. Esimerkiksi kalsiumin ja fosforin tasapaino on edellytys luuston kehitykselle. On analysoitava, että ravintoaineita ja lisäravinteita saadaan oikea määrä. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää tasapainoisia valmisrehuja.

Vaiheessa 0 vahva kasvu vaatii paljon rakennusainetta. Ravinnon tulee sisältää runsaasti valkuaista sekä jonkin verran energiaa.

Vaiheessa 1 varovasti treenattava nuori hevonen tarvitsee noin 25% enemmän ravintoa kuin ylläpitoruokinnalla oleva aikuinen hevonen. Ruokavaliosta 4-5 kiloa tulee koostua suhteessa runsaasti korkealaatuista valkuaista sisältävästä väkirehusta. Tämä on helpointa toteuttaa käyttämällä analysoitua heinää sekä tasapainoista täysrehua, joka sisältää tarvittavat kivennäiset oikeassa suhteessa.

Vaiheessa 2 kasvunopeus on laantunut, mutta valmennusta on saatettu jo tehostaa. Lisäksi hevosen kehon koko on kasvanut. Tässä vaiheessa nuoren hevosen ravinnontarve on noin 30% enemmän kuin ’ylläpitohevosella’. Jotta ravintotasapaino säilyisi, heinäannosta lisätään noin kilolla edeltävään vaiheeseen verrattuna.

Vaiheessa 3 kasvu on pysähtynyt. Niinpä valkuaistarve on vähentynyt - samalla kun energiantarve vaihtelee hevosen rasituksen mukaan. Tämä on sopiva hetki vähentää ruokavalion valkuaismäärää ja sovittaa energiansaantia tarpeiden mukaiseksi antamalla energiapitoisempaa rehua.

Kun hevosen kehitysvaiheet ovat tiedossa, on sen ruokavalion sovittaminen kunkin vaiheen tarpeiden mukaiseksi suhteellisen yksinkertaista. On tärkeää, että näin tehdään, ja tätä mieltä ovat myös useimmat valmentajat.