SUUONTELO

- ravinnon ensimmäinen pysäkki

Hevosen turpa on erittäin herkkä ja hyvin liikkuva. Se erottelee tehokkaasti kaiken, mitä hevonen ei halua syödä. Tämän tietävät hevosen omistajat, jotka esim. ovat löytäneet huolellisesti rehuun sekoittamansa kivennäisjauheen ruokintakaukalon pohjalta. Laiduntaessaan hevonen kokoaa heinää turvallaan ja katkaisee sen etuhampaillaan. Turvan tehoa ruoan ’lajittelussa’ todistaa myös se, että turvan tuntoaistimuksia rekisteröiviä soluja on aivoissa huomattavan paljon.

Hampaat ovat hevoselle erittäin tärkeät. Hevonenhan ei pysty ihmisen tavoin valitsemaan helpommin purtavaa ruokaa, mikäli hampaat huononevat. Eri hevosrotujen keskimääräisen eliniän erot johtuvat jossain määrin myös hampaiden laadusta eri roduilla.

Täysikasvuisella hevosella on neljänlaisia hampaita. Kullakin hammastyypillä on oma, erityinen tehtävänsä ja yksilöllinen kehityskaarensa. Jo aiemmin mainittuja etuhampaita hevonen käyttää esim. heinän katkaisemiseen laiduntaessaan. Kummassakin leuassa näitä hampaita on kuusi. Niiden vieressä on alaleuassa vähän erillään pienet kulmahampaat. Etummaisia poskihampaita on kahdeksan kummassakin leuassa ja niiden takana on vielä taaemmat poskihampaat, joita on kuusi kummassakin leuassa.

Hevosen purentaviat johtuvat yleensä (synnynnäisiä epämuodostumia lukuun ottamatta) hampaiden vaihtumisesta ja nk. puunpuremisesta. Hampaiden vaihtuminen on pitkäaikainen prosessi, joka loppuu vasta hevosen neljännen ikävuoden lopulla. Usein hampaat vaihtuvat suurempia ongelmia aiheuttamatta, mutta on kuitenkin hyvä antaa eläinlääkärin tarkistaa, että hampaat vaihtuvat normaalisti.

Purentaviat johtuvat usein siitä, että maitohammas ei väisty uuden hampaan tieltä. Hampaiden väliin muodostuvaan taskuun jää ruoantähteitä, joissa bakteerit viihtyvät ja saattavat aiheuttaa tulehduksen.

Hevosen suu alkaa aristaa ja pureminen vaikeutuu. Hevosen hengitys saattaa alkaa haista. Hoito on yksinkertaista: maitohammas poistetaan ja tulehtunut alue puhdistetaan. Tämä on lähinnä 2-3 –vuotiaiden hevosten vaiva ja esiintyy yleensä etummaisissa poskihampaissa.

Hampaiden kuluessa niihin muodostuu joskus teräviä kiillereunoja, hammaspiikkejä, jotka saattavat hangata suuontelon limakalvoja. Ne voivat aiheuttaa haavoja, joihin kertyy rehujäänteitä ja siten myös bakteereita. Usein haavat myös tulehtuvat. Poskihampaiden purupinnoilla kiilleharjanteet kuuluvat asiaan, sillä hevonen tarvitsee niitä jauhamiseen. Limakalvoja ärsyttävät reunat on tasoitettava raspilla, mutta niitä ei pidä tasoittaa kokonaan, ettei normaali purenta esty.

Nk. sudenhampaat saattavat aiheuttaa joillekin hevosille ongelmia. Kysymyksessä on tällöin ylimääräinen, tarpeeton (rudimenttinen) hammas, jolta puuttuu juuristo. Ne esiintyvät yläleuan etummaisten poskihampaiden edessä. Jos hammas halutaan poistaa, on se tehtävä erikoismuotoilluilla pihdeillä, ei irtilyömällä. Lyömällä hampaasta saattaa jäädä sirpaleita hammaskuoppaan.

Pureskelemalla hevonen jauhaa rehun hienoksi, ja siihen sekoittuu sylkeä. Sylkeä erittyy runsaasti, n. 10-15 litraa vuorokaudessa, mutta määrä voi nousta jopa 50 litraan, jos hevonen pureskelee paljon. Toisin kuin muilla nisäkkäillä, hevosen sylki ei sisällä aktiivisia entsyymejä. Sitä vastoin siinä on bikarbonaattia ja suoloja. Bikarbonaatin tehtävä on tasoittaa mahanesteen happamuutta mahalaukussa. Sylki muuttaa ravinnon koostumuksen sellaiseksi, että se kulkee helposti ruoansulatuskanavassa. Hevoselle täytyy antaa riittävästi aikaa pureskella, jotta sylki sekoittuu ravintoon tasaisesti ennen kuin ruoansulatus aloittaa työnsä.