LAIDUN

- väheksytty ravinnonlähde

Joitakin lukijoitamme voi hämmästyttää, että aloitamme rehuja käsittelevän lukumme esittelemällä laidunta. On kuitenkin täysin johdonmukaista suhtautua laidunheinään rehuna - vieläpä tärkeänä rehuna. Laidunhan on monelle hevoselle ainoa ravinnonlähde usean kuukauden ajan vuodessa. Siksi onkin syytä pohtia tarkoin laiduntamisen ravitsemuksellisia etuja.

Laiduntavaakin hevosta on pidettävä silmällä. Se, joka mieltää laitumen hevosen ’huolettomana säilytyspaikkana’, ei pysty täysin hyödyntämään kaikkia laitumen tarjoamia hyviä puolia. Laiduntaminen on suunniteltava huolella, siihen on paneuduttava ja sen eteen on tehtävä työtä. Onneksi hevosenomistajat ovat yhä enenevissä määrin alkaneetkin tiedostaa tämän. Yhä useammin hevosmiesten kokoontuessa suunnittelemaan yhteisiä laidunalueita kuulee käytettävän käsitteitä ’maan kartoitus’ ja ’laidunkierron suunnittelu’.

Hyvä laidun ei kehity itsestään ’maaemon lahjana’. Se on luotava suunnitellen ja tietoa hyödyntäen. Mikäli hevosenomistajalta puuttuu vaadittavaa tietoa tai kokemusta, löytyy hyviä neuvoja eläinlääkäreiltä ja ravintosuunnittelijoilta.

Mitkä tekijät ratkaisevat laitumen laadun?

Ensinnäkin on tärkeää, että laidun on suhteessa oikean kokoinen verrattuna laitumelle suunniteltuun hevosmäärään. Lisäksi heinälajeja kylvettäessä on otettava huomioon, millaisia hevosia laitumella pidetään. Tämän vuoksi erityyppisiä hevosia ei tulisi laittaa samalle laitumelle, vaan laidun kannattaa jakaa lohkoihin. Tällä tavalla laidunmailla voidaan toteuttaa vuoroviljelyä, mikä edistää kasvua ja vapauttaa maan hetkeksi laiduntamisen rasitukselta.

Hyvä kasvu on tietenkin toivottavaa kaikilla laitumilla, jotta hevoset saisivat ravintoarvoiltaan rikasta heinää niin kauan kuin se on mahdollista. Siksi ei kannata pitäytyä yksipuolisesti yhdessä tai muutamassa heinä- tai apilalajikkeessa, vaan vaihdella lajeja eri kasvujaksojen aikana siten, että heinän kasvu laitumella uudistuu säännöllisesti.

Suolakivi ja vesi ovat välttämättömiä laiduntavalle hevoselle. Sekä vesiastian että suolakiven paikkaa on hyvä vaihtaa, ettei niitä ympäröivä maa-ala polkeennu ja tule mutaiseksi. Nurmipeitteen on oltava kunnossa koko laidunalueella.

Laitumella olevien hevosten lisäkivennäisten osalta on kiinnitettävä huomiota kahteen tärkeään seikkaan. Ensinnäkin lisäkivennäisen on oltava nimenomaan hevoselle tarkoitettua. Hevosille syötetään edelleen nautaeläimille suunniteltuja lisäkivennäisiä, joiden vitamiini- ja kivennäissisällöt eivät sovellu hevosen ruoansulatukselle. Lisäksi laitumella oleville hevosille annetaan lisäkivennäistä vain, jos se voidaan annostella yksilökohtaisesti, muuten käytetään suolakiviä. Monet kivennäisrehut ovat hyvin maukkaita ja usein laumaan mahtuu hevonen tai pari, jotka mielellään popsivat kaikille tarkoitetun annoksen.

Lisävitamiinien syöttäminen laiduntavalle hevoselle lisäkivennäisten kera on tarpeetonta. Auringonvalo ja laidunheinä ovat voimakkaita vitamiinilähteitä.

Laiduntaville hevosille tarjottavan veden laatu on tärkeä, mutta usein unohdettu seikka. Ei ole epätavallista, että laiduntava hevonen on saanut myrkytysoireita juotuaan pilaantunutta, likaista vettä. Kuten on jo mainittukin, on hevosella oltava vettä vapaasti saatavilla. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on sen saatava juoda vähintään kolmesti päivässä. Likaantunut, astiaan jäänyt vesi on kaadettava pois ja uutta vettä laitettava tilalle. Vesiastia on säännöllisesti pestävä, jottei sen pintaan kerry levää.

Useimmissa hevosia menestyksekkäästi kasvattavissa maissa laitumen säännönmukainen hoito on itsestäänselvyys. Laiduntamattomat ja ulostekasoja keränneet alueet on säännöllisesti niitettävä vaikkapa viikatteella. Näin uloste hajoaa, ja siinä olevat loisien munat kuolevat auringonpaisteessa.

Ellei laiduntamattomia alueita hoideta, loiset leviävät niiden välityksellä. Hyvän, terveen uudiskasvun varmistamiseksi myös laidunnetut alueet on toisinaan hyvä leikata siisteiksi. Tämäkin estää loisten leviämistä, koska osa loisista kiinnittyy ruohonkorsien latvuksiin. Säännöllinen niitto pitää laitumen myös kuivana, jonka ansiosta laidun ei ole suotuisa kasvuympäristö kosteudesta pitäville loisille.

On tärkeää, että hevosella on saatavana ravintoarvoltaan korkealaatuisia heinälajeja koko laidunkauden ajan. Monet hevoset ovat nimittäin aikamoisia ’herkkusuita’ ts. ne tietävät varsin hyvin, mitkä kasvit maistuvat hyvälle. Ne siis syövät eri kasvilajeja tietyn kaavan mukaan ja aloittavat niistä, mitkä maistuvat parhailta. Laidunkauden loppuvaiheessa on yleensä jäljellä enää sellaisia kasveja, jotka ovat hevosen makutilaston häntäpäässä. Näiden joukossa on usein lajeja, jotka eivät ole hyödyllisiä (jotkut ovat suorastaan vahingollisia) hevoselle. Ne saattavat aiheuttaa esim. paksusuolen bakteeriston häiriöitä, joista voi seurata paukamia ihossa, syyhyä, yleiskunnon huononemista sekä poneilla kaviokuumetta.

Jotta estettäisiin hevosta syömästä epäterveellisiä kasveja, on sille yksinkertaisesti tarjottava parempia vaihtoehtoja. Tämä merkitsee sitä, että laidunkauden loppuvaiheessa hevosta ruokitaan lisäksi kuivalla heinällä ja väkirehulla.

Laiduntavien hevosten ravintoa on täydennettävä heti, kun on aihetta olettaa, että heinän ravintoarvot ovat heikot. Laiduntamiskauden viimeisellä puoliskolla ravintoarvot yleensä laskevat nopeasti, ja hevosille on annettava myös lisärehua. Emänsä kanssa laiduntaville varsoille on luotu oma, erityinen ruokintamenetelmä, nk. creepfeeding.

Moni hevonen on syksyisin liian pitkään laitumella. Ruohon ravintoarvot laskevat nopeasti elokuun lopusta alkaen, ja hevosen keräämät rasvavarannot joutuvat liian aikaisin käyttöön. Ikävä kyllä laidun on kauan mielletty sopivaksi hevosen ’parkkipaikaksi’ ja tämän vuoksi hevosta on pyritty pitämään laitumella mahdollisimman pitkälle syksyyn. Myöhäiskesällä on hevosen ruokailua ja yleiskuntoa tarkkailtava mahdollisten puutostilojen varalta. Laumassa kiusatuksi joutuneen hevosen yleiskunto laskee nopeasti. Nuorten hevosten pitkäaikainen laiduntaminen on niille hyväksi - kunhan muistetaan, että ne tarvitsevat täydennysruokintaa niin kuivalla kaudella kuin myöhäiskesällä ja syksyllä.